Pienen painostuksen, paniikkiaaltojen ja yleisen velloutumisen innoittamana päätin rustata minäkin ensimmäisen postaukseni. Vaikka joulupyhät ovat jo ohitse, ajattelin silti kirjoittaa joulusta. Olemmehan vielä himpun verran vanhan vuoden puolella ja kaiken kaikkiaan edes näin ”ajoissa” oleminen on kaltaiselleni joka paikasta myöhästyjälle pieni riemuvoitto.
Itse vietin joulua Suomessa perheeni kanssa. :33 Jouluruokaa tuli tietenkin ähmättyä pahoinvoinnin rajamaille saakka, jos ei vähän enemmänkin. Nyt pitänee sitten aloittaa uuden vuoden dieetti tai jotain sinne päin. Kilojen karkotuskeinoja ovat lehdet pullollaan, joten valinnan varaa ainakin riittää. En tosin usko laiskuudeltani saavani mitään aikaan ja hyvinhän nuo jenkkakahvat ovat mukana kulkeneet tähänkin saakka, joten miksi vaivautua. :D
Jouluna ottamieni kuvien taso on heikko, joten postailen vain nuo edustuskelpoisimmat heh. Piparikakkutalo odottaa vielä tuhoajiaan (yhyy en ollut itse koristelemassa tänä vuonna) ja joulupöydässä nautittiin perinteisiä joulusapuskoita, oli hyvää! Eniten ehkä kuitenkin kaipasin lunta, onneksi sitä tuli jouluksi. :3

Alemyynneissä möyrin tänään, mutta mukaan ei tarttunut paljoakaan mitään. Tilanne pitänee korjata, kunhan opiskelujen myötä takaisin ulkomaille ensi viikon puolella.
Näin lopuksi voinen omasta bloggailustani mainita sen verran, että kielioppivirheitä viljelen satunnaisesti, mutta toivottavasti en kovin usein. Kirjoitan enemmänkin itseäni varten, joten tekstien taso ei välttämättä yllä pilvilinnojen etuporteille – he, jotka sinne mielivät, lukevat blogin toisen ylläpitäjän, Lumimarjan, kirjoituksia. :D Kirjoitan jokapäiväisestä elämästäni (Suomen ulkopuolella, toivon mukaan ainakin heh), joten pelkkiä ”päivän asu” tai vaateaiheisia postauksia tuskin lienee suotavaa odottaa. Pysytelkää kuitenkin matkassa mukana: ensi viikolla palaan takaisin ulkomaille ja sieltä parin kuukauden sisällä lennän Aasian suunnalle, joten kenties jotakin vaihto-opiskeluun liittyvää tietouttakin täältä voinee tulla löytämään. Pääpointtini kuitenkin on, että eiköhän tämä kirjoitusten tyyli ja ydinalue muotoutune tässä ajan kanssa.
Mainiota uutta vuotta kaikille toivotellen,
Irmeli
PS. Ulkoasu toivon mukaan uusiutuu pikimmiten. :D Sitä odotellessa siis.