sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Eesti, Eesti, Eesti, kaipaan sua niin perkuleesti

Huhheijaa! Reissusta on selvitty jotakuinkin hengissä, joten pistänpä tänne kuvia Tallinnasta, ostoksista ja vähän kaikesta siltä väliltä. Enjoy! ^_^

Eli lähdimme aluksi Tallinnaa ja tarkemmin sanottua Helsinkiä kohti bussilla. Matka kesti noin kuutisen tuntia, sillä ei täältä Savonlinnan perukoilta ihan tunnissa sinne pääkaupunkiin asti hurauteta. Joka tapauksessa pääsimme terminaaliin noin kahdeksan aikaan illalla ja laivamme lähti siinä puoli kymmenen aikaan satamasta.

Meikäläinen valmiina reissuun ja erittäin hehkeänä jo alkumatkasta:



Laivaan päästyämme menimme tietysti ensimmäiseksi hytteihimme. Vaatteiden vaihdon jälkeen suuntasimme buffet-illalliselle laivan ravintolaan. Matkaseurueemme muuten koostui viidestä tyttösestä ja näytti valmiina iltarientoihin tältä:



(En sitten ollut varma, että kenen naaman saa esitellä täällä, joten pikselöin kaikkien muiden paitsi oman naamani. Tosin, olisi kyllä senkin voinut sumentaa.. :D)


Ylläolevissa kuvissa siis illan asu. (Ja myös se sumennettu naama, jippii!) Eli asuna toimi:

Ihanuusrakkausmekko - Vero Moda
Mekon alla oleva toppi - Seppälä
Villatakki - Kirpparilta
Kengät - Kirpparilta
Laukku - Kirpparilta
Sukkikset - Amar
Kaulakoru - Lindex

Menimme siis syömään herkullista ruokaa laivan buffet-pöytään ja viihdyimme siellä reilun tunnin, kunnes meitä pyydettiin poistumaan paikan mennessä kiinni.



Kuvassa Tinski ja allekirjoittanut syövät kuin viimeistä päivää. Ei olisi ehkä kannattanut, sillä ylensyönnistä seurasi aivan järkyttävä ähky. Oksetti ja olo oli muutenkin aivan kaamea. :D En ole ikinä tullut noin pahoinvoivaksi ruoasta, mutta minkäs sille mahtoi kun se oli niin hyvää ja sitä oli niin paljon! Jälkkärinä oli mm. suklaakinuskikakkua, kolmea erilaista jäätelöä ja suklaamoussea. <3 Alkupaloja ja pääruokaa en enää edes muista, sillä niitä oli jotakin kymmentä eri sorttia. :D Pyörimme hyttiin lepäämään ja noin tunnin pötköttelyn jälkeen suunnistimme katsomaan laivan iltarientoja.

Meininki laivan ainoassa discobaarissa oli melko laimea: nuotin vierestä laulettua karaokea ja keski-ikäisiä humppaamassa. Noh, mikäs siinä. :D Yhden aikaan alkoi disco, mutta jaksoin hillua siellä melko vähän aikaa. Päätin lähteä hyttiin nukkumaan, jotta jaksaisin olla aamulla pirteä ja tehokkaana shoppailuja varten. Nukkumisesta ei tosin tullut koko yönä mitään, sillä hytissä oli aivan järkyttävän huono ilma: ilmastointi puhalsi vuoroin liian kuumaa tai liian kylmää ilmaa. Mahaani koski edelleenkin ja syynä tähän oli raskas illallinen. Olo oli muutenkin melko huonovointinen koko yön. Ei siis ollut hirmuisen skarppi olo aamulla kello seitsemän aikaan, jolloin luovutimme hytit ja suuntasimme bussilla Metropol-nimiseen hotelliin aamiaiselle. :D Onneksi runsas aamiainen virkisti ja syömisen jälkeen olinkin melko pirteä ja uudessa iskussa shoppailukierrokselle Tallinnassa. ^_^

Ensimmäisenä bussi vei meidät Rocca al Mareen, joka on Tallinnan suurin Prisma. Siellä oli myös muitakin putiikkeja, kuten Hobby Hall, Finnlayson sekä joitakin urheiluliikkeitä. Ostoksia näette sitten alempana.


Tässä siis pääsisäänkäynti. Tai ainakin yksi niistä. :D

Rocca al Maren jälkeen bussi vei meidät paikalliseen viinakauppaan, jonka nimi oli Livikko. Koska en itse käytä alkoholia, oli mielestäni hieman typerää tuhlata rahaa viskiin ja likööreihin. Mutta koska olin luvannut tuoda iskälle ja poikkikselle tuliaisia, niin pakkohan niitä juomisia oli sitten ostaa. Näitäkin ostoksia sitten näette myöhemmin.

Viinakaupan jälkeen pääsimme kiertelemään kaupungille. Kävimme mm. Rotterdam-keskuksessa ja Viru-keskuksessa. Myös Sadamarketissa ja Merekeskuksessa tuli käytyä, mutta hinnat olivat siellä niin pilvissä ja tavara niin huonoa, etten ostanut kuin yhden hupparin poikkikselle. Kaverini tosin löysi sieltä todella kauniin mustan laukun, joten kyllä sieltä hyvääkin tavaraa löytyy kunhan vain osuu oikealle kojulle. ^_^

Tässä joitakin kaupunkikuvia:





(Jonna ja allekirjoittanut köpöttelevät, minkä kintuistaan pääsevät: "Myöhän ei teitä muita odoteta!" :D)




"Juu juu, tuonne suuntaan vain!" :DD



Ostoksien ja kaupungilla kiertelyn lomassa kävimme syömässä Amarillossa. Oli muuten hyvää (ja halpaa) ruokaa! Söin kana-bollillon, joka sisälsi kanan rintafilettä bollillo-sämpylän välissä. Lisäksi lautasella oli myös naminami-perunoita. <3



Ruokailun jälkeen kiertelimme vielä kauppoja, jonka jälkeen suuntasimme takaisin laivaan ja käytimme loput rahat tax-freehin.



Paluumatkan Helsinkiin loikoilimme hytissä ja katsoimme telkkarista Salattuja Elämiä. :D Niin ja tiirailimme myös kaunista auringonlaskua hytin ikkunasta:



Bussilla lähdimme satamasta noin yhdeksän jälkeen illalla ja kotona olin kolmen aikaan yöllä. Pikkuisen ehkä väsytti, mutta kaiken kaikkiaan oli ihan mielettömän hauska ja ihana reissu! Kiitos tyttöset ja erityiskiitos kuvista, Ninski! ^_^

Sitten niitä ostoksia! (Anteeksi kun tulee ihan megajättipostaus! ;_;) Rocca al Maresta ostin seuraavia juttuja:


Iittalan kivituikut maksoivat n. 5 euroa kappale. (Niistä sai vielä -15% alennusta S-etukortilla!) Olen aivan superonnellinen noista tuikuista, koska en ikinä raaski niitä Suomesta ostaa. Nyt ostinkin sitten kerralla kolme... Mutta kun halvalla sai. :D



Björn Borgin nahkaiset kiilakorkoballerinat löysin Hobby Hallista. En ole ikinä tilannut tai ostanut kyseisestä kaupasta mitään, mutta kertahan se on ensimmäinenkin! ^^ Kyseiset kengät olivat jossakin mega-alennuksessa, sillä alkuperäinen hinta oli yli sata euroa ja nyt ne maksoivat hieman alle kymmenen euroa! Oi onnea. <3_<3



Violetti kynsilakka löytyi vajaalla parilla eurolla. Ostin myös pari levyä suklaata kotiinviemisiksi. Nyt ne on kyllä jo tosin syöty, krhm... :D

Siinä Rocca al Maren ostokset. Viru-keskuksesta löysin jotakin aivan ihanaa. Nimittäin kävin pitkästä pitkästä aikaa Zarassa ja ostin sieltä tämän:


Villakangastakki maksoi euroissa n. 37, kun alkuperäinen hinta oli yli sata euroa. Ihana ja lämmin takki sopii hyvin kevätkeleille. Aaw, tykkään tuosta niin paljon ja väri on aivan ihana. Hengarissa näyttää vähän hassulta mutta alempana on luvassa asukuvaa, jossa tuo näkyy paremmin. ^_^

Kävimme myös Terranovassa, josta ostin seuraavat helmet. Maksoivat reilut 5 euroa:



Siinäpä oli oikeastaan niitä itselle tulevia ostoksia. Tuliaisia näkyypi tässä:


Vasemmalla iskälle ja äipälle menevät tuliaiset. Oikealla poikkikselle ja itselle ostettuja karkkeja. Niin ja teetä! Kävimme paikallisessa teepuodissa, josta ostin 50 grammaa ihanaa mansikka-nougat -teetä. Tuoksuu aivan ihanalle ja maistuu myös. ^_^



Ja tärkeimmät tuliaiset (ainakin poikkiksen mielestä) ovat tässä: Viinaa niin että maksa poksahtaa. Sikaria miekkoseni toivoi ja senhän onneksi löysin. Seuraavaksi saa tosin itse mennä Viroon ja ostaa omat juomansa. Minähän en miksikään viinajuhdaksi ala. ^^ Tosin, ei tuossa edes ole vielä paljoa juomisia, olisittepa nähneet mitä muut matkaseuralaiseni kantoivat kotiinsa. :DD

Megapostaushan tästä tuli, mutta en malta olla lätkäisemättä loppuun päivän asukuvaa. Kävimme poikkiksen kanssa punttisalin jälkeen kiinalaisessa syömässä, sillä hän halusi tarjota KERRANKIN ruoan. Tätä ei todellakaan tapahdu kuin ehkä kerran vuodessa, joten pitihän tarjous hyödyntää. <3



Eli ulkoiluasu koostui seuraavista:

Rakkaustakki - Zara
Kaulahuivi - Kirppikseltä
Myssy - Seppälä
Nahkahanskat - Kirppikseltä
Laukku - Kirppikseltä
Kengät - Andiata (Sokokselta ostetut)



Mekko - Kirppikseltä (rusetti ommeltu jälkikäteen)
Pitsipaita - Kirppikseltä
Kengät - Samat kuin yllä olevassa kuvassa
Laukku - Sama kuin yllä olevassa kuvassa
Sukkikset - Amar
Rusettipanta - Lapsena saatu (!)

Nyt painun vihdoin ja viimein suihkuun ja nukkumaan. Valehtelematta kirjoitin tätä sepustusta melkein kaksi tuntia. :D Joko olen vain hidas tai sitten kello menee eteenpäin liian nopsaan. Mutta joka tapauksessa hyvää yötä kaikille ja hauskaa viikon alkua! ^_^

Lumimarja

torstai 12. maaliskuuta 2009

Tunnelmia menneeltä viikonlopulta

Heissan! Jotenkin aika on taas vierähtänyt hirmuisen nopeasti ja melkein kuukausi on kulunut viime löpinöistä.. Hui! On siis aika päivittää edes JOTAKIN, joten päätinpä laittaa tänne kuvia muutaman viikonlopun takaa. Olin tuolloin käymässä kotona ja oli kaunis talvi-ilta auringonlaskuineen. Koiratkin olivat pihalla juoksentelemassa, joten intouduin räpsimään muutamia kuvatuksia kyseisistä otuksista sekä myös muista asiaan kuuluvista / kuulumattomista jutuista (mm. tuhkapensas ja lintulauta -> wehee!)
























Huu, nyt täytyy ryhtyä syömään ja laittamaan itseään kuntoon. Lähden tänään ystävieni kanssa (itseasiassa puolentoistatunnin kuluttua) bussiin, joka vie meidät Helsinkiin ja laivalle Tallinnaan. Vaikka reissu kestää vain reilun päivän ja tulen jo huomenna puoliltaöin kotiin, olen silti todella innoissani. ^_^ Saa nähdä löydänkö mitään ostettavaa, mutta jos löydän niin esittelen niitä sitten myös täällä blogin puolella.

Mutta nyt, viimeiset pakkailut valmiiksi ja nokka kohti Viroa! ^__^

Lumimarja

maanantai 16. helmikuuta 2009

Nappitytön päivän löydöt



Tänään on ollut ihana ja aurinkoinen pakkaspäivä, ja mikä parasta: vapaapäivä! <3 Sama meno jatkuu myös huomenna hehee, sillä silloinkin on vielä vapaata. Kyllä tämä yliopisto-opiskelu on ainakin joskus muksaa, tosin en edes halua ajatellakaan kuinka paljon tehtäviä odottaa valmistumistaan. Mm. yksi tekemätön kandityö olisi aika tärkeää saada valmiiksi.. Koska olen laiska enkä saa mitään aikaiseksi (ainakaan näin aurinkoisella säällä), menimme poikkikseni kanssa tänään kiertelemään vähän kaupungille. Kävin parilla kirppiksellä ja tottahan toki sieltä jotakin tarttui mukaan.



Mekko maksoi Kierrätysmyymälässä 4 euroa (niin ja sain siitä vielä -10% opiskelija-alennusta). Vaate on itse tehty, mutta työn jälki on mielestäni siistiä, joten nappasin koltun mukaani. Takana on söpö vetoketju ja mietinkin että pitäisikö tuunata mekkoa hieman itse ja ommella siihen lisää vetoketjuja esim. helmaan. No, saa nähdä jaksanko ryhtyä ompelemaan vai jätänkö mekon tuollaiseksi. Hengarissa vaate ei näytä hyvältä, mutta päällä on ihan eri juttu. Kuvaan sen päälläni, kunhan saan tuon ensin pestyä. ^_^



Samalta kirppikseltä löytyi myös yllä oleva ihanuuslaukku hintaan 2,50 €. (Ja tästäkin opiselija-alet kaupan päälle). Laukku on nahkaa ja merkiltään DINKY Collection Finland. (Nopsasti ohi kävellessäni luin, että laukku on merkiltään DKNY:n. ^^ No ei ollut, mutta viis siitä!)
Laukku on kuin uusi ja tikkikuosi sekä pätkä metalliketjua hihnoissa tuovat siihen ihanaa chanel-henkisyyttä. Oi että, tämä on rakkautta. <3<3

Toiselta kirppikseltä bongasin vielä mukaani muutaman rusetin. Minulla on ehkä noin sata erilaista ja eriväristä rusettia, mutta jostakin kumman syystä hamstraan näitä aina lisää ja lisää. Pakkomiellekö? Ei kai..



3 rusettia maksoivat yhteensä euron.

Loppuun vielä päivän asu. Älkää muuten välittäkö tyhmistä ilmeistä tai hengityshöyrypilvestä. :D




Eli tänään päällä seuraavaa:

Nappihame - KappAhl
Nappipaita - Seppälä
Neuletakki (jossa nappeja, uuu!) - H&M
Laukku - Kirppis
Sukkahousut - Citymarket
Kengät - Sokos (merkiltään YO's)
Helmet + korvikset - Äidiltä lainassa
Sydänsormus - Seppälä

Ai niin! Kävin myös yhdellä A-kirppiksellä vilkuilemassa ostettavaa, mutta en sitten löytänyt mitään. Yhdellä penkillä oli vanhoja lehtiä, mm. pari vuoden 2008 Trendiä. Kysyin sitten myyjältä, että paljonko ne maksaisivat, mutta myyjä sanoi niiden olevan ilmaisia! Wehee! Parasta ikinä. <3 Harmi kun niitä Trendejä ei ollut enempää, olisin varmaan rohmunnut kaikki itselleni. :DD Mutta nyt pitää rientää, lähdemme kohta kaverillemme pelailemaan Unoa ja muita lautapelejä sekä istumaan iltaa.
Hyvää viikon alkua kaikille! ^_^


Lumimarja