... nimittäin ylettömän himoshoppailun oireet ovat selvästi havaittavissa. Viikon uusia vaateostoksia edellisen postauksen Lindex-vaatteiden LISÄKSI tulee tässä:
Kirpparilta:
Supersöpö pitsipaita, jota olen metsästänyt kissojen ja koirien kanssa maksoi vaivaisen euron! Oi onnea. <3____<3
Ja hyvä tuuri jatkui. Samasta rekistä löytyi vielä TOINEN ihanaihana pitsipaita. Ja sekin vain euron. ^_^
Helma näyttää aika karulta kun paita roikkuu hengarissa. Mutta se ei haittaa, sillä käytän tätä söpöläistä pelkästään korkeavyötäröisten hameiden kanssa, hehe.

Ja ehei, ei kahta ilman kolmatta. Seppälän Reflex -merkkinen musta paita lähti mukaan kahdella eurolla. Paita on kuin uusi, joten hyvähyvä. ^_^

(Pyydän anteeksi että vaatteet näyttävät melko ryppyisiltä ja ankeilta kun roikkuvat noissa bambutikkaissa. ;_; )
Löysin myös pari lehteä. Elle on vuodelta 2007, kun taas Vogue vuodelta 2006. Maksoivat 0,50€ / kpl.
Ja sitten vielä yksi kirppislöytö, josta olen myös happyhappy:

Tekonahkainen laukku, 5 euroa. Oli mielestäni pikkuisen kallis kirppislaukuksi, mutta päätin sitten pitkän pohdinnan jälkeen napata kyseisen yksilön mukaani. Laukkuja ei voi olla kuitenkaan koskaan liikaa, köh.. :D
Huaah, siinä kirppislöydöt. Onnittelut niille, jotka ovat jaksaneet lukea tänne asti. Ja vielä suuremmat aplodit niille, jotka jaksavat lukea eteenpäin! ^^'
Supersöpö pitsipaita, jota olen metsästänyt kissojen ja koirien kanssa maksoi vaivaisen euron! Oi onnea. <3____<3
Ja hyvä tuuri jatkui. Samasta rekistä löytyi vielä TOINEN ihanaihana pitsipaita. Ja sekin vain euron. ^_^
Helma näyttää aika karulta kun paita roikkuu hengarissa. Mutta se ei haittaa, sillä käytän tätä söpöläistä pelkästään korkeavyötäröisten hameiden kanssa, hehe.
Ja ehei, ei kahta ilman kolmatta. Seppälän Reflex -merkkinen musta paita lähti mukaan kahdella eurolla. Paita on kuin uusi, joten hyvähyvä. ^_^

(Pyydän anteeksi että vaatteet näyttävät melko ryppyisiltä ja ankeilta kun roikkuvat noissa bambutikkaissa. ;_; )Löysin myös pari lehteä. Elle on vuodelta 2007, kun taas Vogue vuodelta 2006. Maksoivat 0,50€ / kpl.
Ja sitten vielä yksi kirppislöytö, josta olen myös happyhappy:
Tekonahkainen laukku, 5 euroa. Oli mielestäni pikkuisen kallis kirppislaukuksi, mutta päätin sitten pitkän pohdinnan jälkeen napata kyseisen yksilön mukaani. Laukkuja ei voi olla kuitenkaan koskaan liikaa, köh.. :DHuaah, siinä kirppislöydöt. Onnittelut niille, jotka ovat jaksaneet lukea tänne asti. Ja vielä suuremmat aplodit niille, jotka jaksavat lukea eteenpäin! ^^'
Sain tällä viikolla jo odottamani Elloksen vaatetilauksen. Olin menossa noutamaan pakettia Postista, kunnes huomasin Seppälän ohi kulkiessani useimpien vaatteiden olevan -70% alennuksessa. Sain joululahjaksi 10 euron lahjakortin kyseiseen liikkeeseen, joten päätin käydä katsomassa (Huom. vain katsomassa!) josko sieltä jotain löytyisi. No, olisi kai ollut turhaa edes toivoa, että jotain EI olisi löytynyt...
Sininen mekkoihanuus maksoi saman verran kuin paita, eli päälle kahden euron. Mekon ja paidan lisäksi ostin vielä yhdet alushousut, sekä seuraavan sydänsormuksen:
Sormus maksoi hieman päälle euron. Ostosten loppusummaksi jäi alle kymmenen euroa ja kortilla on vielä käytettävissä 1,04€ johonkin kivaan ja edulliseen. :D
Perjantaina päällä oli seuraavaa:
Paita - Lindex
Toppi paidan alla - Seppälä
Hame - Lindex
Sukkahousut - Amar
Laukku - Kirppislöytö
Kengät - Ellos (Uudet! Esittelen ne vielä tarkemmin myöhemmin)
Kaulakoru - H&M
Kaulakorut käsikoruina - Vero Moda
Korvakorut - Äidin vanhat
Mekko - Vero Moda
Pitsipaita - Kirppislöytö
Sukkikset - Amar
Kengät - Sokos (merkki Andiata)
Korvikset - Äidin vanhat
Kaulakorut käsikoruina - Vero Moda
Hiuspanta - KappAhl
Sydänsormus - Seppälä
Sormus maksoi hieman päälle euron. Ostosten loppusummaksi jäi alle kymmenen euroa ja kortilla on vielä käytettävissä 1,04€ johonkin kivaan ja edulliseen. :DElloksen tilauksen esittelen vaikka seuraavassa postauksessa. Loppuun lätkäisen vielä perjantain ja eilisen asukuvat. Perjantaina olin siis bilettämässä kavereideni kanssa ystävämme synttäreiden kunniaksi. Tosin kyseinen synttärisankari ei jaksanut lähteä baariin asti, mutta me muut tanssimme hänenkin puolestaan. :D
Perjantaina päällä oli seuraavaa:
Paita - LindexToppi paidan alla - Seppälä
Hame - Lindex
Sukkahousut - Amar
Laukku - Kirppislöytö
Kengät - Ellos (Uudet! Esittelen ne vielä tarkemmin myöhemmin)
Kaulakoru - H&M
Kaulakorut käsikoruina - Vero Moda
Korvakorut - Äidin vanhat
Eilen eli lauantai-iltana päätimme lähteä illastamaan muruseni kanssa mukavaan ravintolaan tässä lähellä. Ruoka oli ihan taivaallista (söin kevyesti pariloitua kanaa barbeque-kastikkeessa ja jälkkäriksi paahtovanukasta marinoiduilla mansikoilla). ^__^ Oi että vatsa oli täynnä kun kirjaimellisesti pyörimme kotiin. :D
Mekko - Vero ModaPitsipaita - Kirppislöytö
Sukkikset - Amar
Kengät - Sokos (merkki Andiata)
Korvikset - Äidin vanhat
Kaulakorut käsikoruina - Vero Moda
Hiuspanta - KappAhl
Sydänsormus - Seppälä
Mansikkarintakoru - Kirppislöytö
Huh, tästäpä tulikin varsin kuvarikas ja pitkä postaus. Pahoitteluni, en osaa näköjään vieläkään typistää ajatuksiani lyhyesti. :D Mutta mutta, nyt pitää ryhtyä tekemään koulutehtäviä, jotta viikonloppu ei menisi ihan hukkaan. Tänään olen mm. syönyt pizzaa ja käppäillyt ulkosalla, joten eiköhän tässä olisi jo aika tehdä jotain "järkevääkin". ^^
Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille! ^__^
Lumimarja