lauantai 14. helmikuuta 2009

Happy St. Valentine!

Olen aika pitkälti kaupallisten juhlien vastustaja, mutta tänään sain ystävänpäivän kustannuksella irtautua hetkeksi nykyisin pukeutumistani vähän liikaakin hallitsevasta tennarit-farkut-villatakki tyylistä. :D Seuraa siis ensimmäiset päivän asu -postaukseni yay. Noissa vaatteissa lounastin tänään japanilaisessa. Hiukan tuli kyllä vielä kylmä tuossa villatakissa, mutta urheana suomalaisena siedin kaiken sen hytinän ja tärinän.




Villatakki - River Island
Kauluspaita - Lindex (muistelisin näin)
Hame - Zara Basic
Kengät, huivi ja hiusrusetti - Second hand
Laukku - Mummon vanha
Korut - Lahjuksia ystävältä

Itse asiassa rakastan noita rusettikorviksia ja -sormusta, jotka sain taannoin lahjaksi. :3 Valitettavasti niistä ei ole nyt lähikuvaa, mutta eivätköhän ne tulevaisuudessa pääse parrasvaloihin.

Viime viikonloppuna minulla kävi kylässä maailman ihanin ihminen, joten piti nauttia tietenkin maailman parhaita herkkuja. Alempana esimerkkinä yksi ihanainen leivos, joka tuli tuhottua. Nyt voisinkin sitten rientää lenkille, sillä kuten asukuvista voi päätellä, täällä paistaa aurinko (ainakin toistaiseksi)! Ah ihanaa~


Hyvää ystävänpäivää kaikille. :3

Irmeli

Ei kommentteja: